Toimintavoima Oy

Piia kleimola

Ajankohtaista! Piia Kleimola toimii Kulttuurikeskus PiiPoon (Lempäälä) toiminnanjohtajan sijaisena ajalla 1.9.2025–31.8.2028. Kulttuurikeskus PiiPoo on saavutettavan kulttuurin keskus, joka tuottaa ja kehittää kulttuuritoimintaa ja kulttuurihyvinvoinnin palveluja kaikille väestöryhmille. www.kulttuuripiipoo.fi

Piia kleimola

S. 1972 Valkealassa. Asuu Kuusankoskella.
Luovan alan yritys Toimintavoima Oy vuodesta 2013

Tehnyt 30 vuotta teatteriohjauksia ja alan opetustöitä. Kuusankosken teatterin entinen toiminnanjohtaja ja Kuulas-teatteritapahtuman entinen, pitkäaikainen festivaalisihteeri. Taiteen perusopetuksen teatteri-ilmaisun ohjaaja ja koordinaattori vuosina 1993-2013.

Käynyt teatterinjohtajakoulutuksen sekä opiskellut yleisötyötä ja
pedagogista draamaa Teatterikorkeakoulun alaisuudessa. Draamaopintoja myös Jyväskylän avoimessa yliopistossa. Draamapedagogiikka sekä osallistava ja soveltava teatterityö lähellä sydäntä, etenkin todellisuudella leikittelevä Forum-teatteri.

Kulttuurihyvinvointityöhön laaja näkökulma sekä oman taidetyön,
ohjaamisen ja opettamisen kautta mutta myös kulttuurihyvinvointihankkeiden projektipäällikkönä ja verkostokoordinaattorina sekä YAMK-opintojen opettajana toimimisen myötä. Valtakunnallisen MIELI terveyttä kulttuurista mielenterveysseura ry:n puheenjohtaja.

Toimintavoima Oy

Piia Kleimola

puh. 040 5488016

www.toimintavoima.fi

Y-tunnus: 2522319-8

Tunnustuksia

Kaakkois-Suomen taidepalkinto 2022, Kymin osakeyhtiön 100-vuotissäätiön tunnustuspalkinto 2022, Vuoden kyläteko 2013, Kouvolan kulttuuripalkinto 2011, Vuoden positiivisin kouvolalainen 2009, MLL lastenpäiväpalkinto 2007, Pro Kuusankoski 2006.

Kirjat

Tarja Tornaeus ja Piia Kleimola: Sanojen liike – Kirja uudistajalle (Reuna 2023)

Piia Kleimola ja Päivi Pöyhölä: Draamaleikki (Draamatyö 2022)